02.09.2023 MMR Porttisafari 2023, Mäntsälä

Yhteenveto kilpailusta

Kokoan tähän yhteen postaukseen omat ajatukset kilpailun rakentamisesta ja läpi viemisestä. Helpompi jakaa yhtenä postauksena. 

Keskiviikko 30.08.2023

Aloitimme radan tekemisen kilpailu viikon keskiviikkona. Olin heti pyytänyt muutaman ylimääräisen vapaan, kun kuulin ikävän uutisen, että tämän vuoden King of Näkkimäki peruuntuu kilpailupaikan menetyksen takia. Halusimme yrittää tarjota, edes jonkinlaista korviketta kauden yhdelle pää tapahtumista. Ensimmäinen radan tekemiseen liittyvä yllätys tuli vastaan jo saapuessamme kilpailun lähtöpaikalle. Lähiviikkojen sateet olivat nimittäin muuttaneet kilpailupaikalle vievän tien kuravelliksi josta pääsi läpi lähinnä korkealla nelivedolla tai maastureilla.  

Kuten kuvista voi nähdä niin myös itse kilpailualue oli muuttunut pölyisestä ja kuivasta Saharassa tuhansien järvien maaksi. Osassa viime vuoden reittiä vettä oli varmaankin lähemmäs metrin verran. Jouduinkin siis heti kättelyssä miettimään radan linjauksen lähes kokonaan uusiksi. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli ehkä kuitenkin ihan hyvä juttu. Nyt oli pakko keksiä jotain uutta.

Pohdittuamme tilannetta hetken aikaa päätimme alkaa töihin ja merkitsemään radan linjauksia alustavasti maastoon. Sijoitimme jälleen lähdön ja maalin viime vuodesta tutulle paikalle. Aloimme merkitsemään rataa lähtölinjalta ”taaksepäin” buffetin suuntaan, missä oli jäljellä joitain merkkejä vanhan radan linjauksesta. Olipahan ainakin jotain, mistä lähteä liikkeelle. Hyödynsinkin lopulta muutamia viime vuodelta tuttuja portin paikkoja. Ajoin myös ensimmäistä kertaa alustavasti reittiä vakio TRX4 Sport:lla. 

Torstai 31.08.2023

Saavuttuamme torstaina peli paikoille aloimme radan porttien merkitsemisen toden teolla. Olimme viime vuoden palautteen perusteellä päivittäneet porttimerkkeinä käyttämämme ohuet grillitikut paksummiksi bambutikuiksi. Tikuissa oli nyt levennys tikun yläpäässä. Ajattelime tämän riittävän helpottamaan merkkien näkemistä. Olimme myös maalanneet puolet tikuista punaisiksi ja puolet vihreiksi helpottaaksemme porttien ajosuunnan määrittämistä. 

Teimme torstaina rataa todella sateisessa säässä ja koko ajan pehmeämmäksi muuttuvassa maastossa. Sade oli jo tässä vaiheessa muuttanut alueen ajoreitit pehmeäksi ja märäksi hiekka mossöksi, missä ainoa järkevä kulkupeli oli maasturi. Sääennusteet herättivät myös huolta itse kilpailun läpi viemisen suhteen. 

Aloitimme porttien paikkojen etsimisen suunnitellun ajosuunnan mukaisesti lähtölinjalta oikealle. Käytin radan tekemisessä aluksi autona MST Jimnyä, missä oli 90mm korkea RTR-rengas ja -vanne. Halusin tehdä radan ajettavaksi myös pienempi renkaisille autoille. Isompirenkaisille saa kyllä haastetta, kun tekee reitin mutkista sopivan tiukkoja ja porteista muuten haastavia. 

Ehdimme tehdä hieman yli puolet reitistä, kunnes Jimnystä katosi yhtäkkiä etuveto. Syyksi paljastui, auton käteen nostaessani, MST:n METALLINEN Hop Up kardaani! Tämä oli todella suuri yllätys/pettymys, sillä luulin kardaanin kestävän hieman paremmin. (Murtuma kohta oli itse akselissa eikä nivelissä.) Kardaani vaikutti kuitenkin tukevalta, kun asentelin sen autoon. Onneksi mukana oli muitakin pienillä renkailla varustettuja autoja.

Jimnyn hajottua kävin hakemassa ajoon Tamiya CC02 Broncon. Broncossa oli alla 96mm RC4WD:n renkaat. Saimme hoidettua reitin merkinnän loppuun Tamiyan Broncon avulla. Saimme myös tuotua mukavasti uutta ajettavaa viime vuoden reittipohjille. 

Lähiaikojen kostea sää oli tiivistänyt mukavasti hiekkaa. Tämä mahdollisti reitin viemisen paikkoihin mihin viime vuonna ei olisi ollut mitään asiaa. Portteja radalle oli tässä vaiheessa laitettu noin 180 kappaletta.

Perjantain agendaksi jäi ajaa vielä koko reitti kertaalleen läpi ja laittaa ohjaavat huomionauhat. Pitää myös kokeeksi ajaa reitti läpi vielä kertaalleen C2 renkailla varustetulla TRX4 Sportilla. Eihän reitistä saa liian helppoa tulla isompi renksisillekkaan. Tosin, jos sateet jatkuisivat samaan tahtiin niin reitistä voisi tulla osittain turhan pehmeä painavimmille autoille. Tarkoitus on kuitenkin pitää reitti järkevästi ajettavana kaikille luokille. Vaikka halusinkin pitää reitin kuivalla maalla niin en voinut vastustaa kiusausta pienestä renkaiden kastelusta. Suunnittelin reitille muutaman pienen ojan ylityksen. Pitihän sitä nyt saada autojen renkaat edes vähän kastumaan. 😂

Perjantai 01.09.2023

Perjantaina sää muuttui iltaa kohden aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Rata-aluekin kuivui melkein silmissä. Melkein rupesi jo huolettomaan, että jääkö alueelle ollenkaan vettä. 😂

Teimme vielä viimeiset merkinnät radalle ja korjailimme muutamat vahingossa väärinpäin menneet porttimerkit. Ajoin reitin vielä kokeeksi läpi C1 renkaisella Tamiya CC02 Bronco:lla. Aikaa kierrokseen kului melko tarkalleen 50min. Virhepisteitä kierroksen aikana kertyi yhteensä 74. Virhepisteistä 54 tuli reittimerkkeihin osumisista ja 20 kahdesta auton kaadosta. Molemmat kaadot menivät ihan oman tyhmyyden piikkiin. Ajoin muutamaan kiveen liian kovaa ja auto kellahti tämän johdosta kumoon enkä saanut sitä vempattua omin voimin takaisin pyörilleen. Portteja radalla oli tässä vaiheessa 190 kappaletta. Ajoin reitin myös C2 autolla ja totesin sen olevan riittävän haastava. Tein vielä muutaman hienosäädön rataan C2 ajon jälkeen. Lähinnä levitin muutamaa kapeampaa porttia. 

Perjantain perusteella päätin kilpailun kierrosmääräksi kolme kierrosta. Saadaanpahan mukaan vähän kestävyys elementtiäkin ja nähdään, että kuka saa pidettyä auton ehjänä koko kilpailun aikana. 

Lauantai 02.09.2023. Kisapäivä. 

Lauantai valkeni mukavan aurinkoisena. Saavuttuamme pelipaikoille tarkastimme radan vielä viimeisen kerran. Kävimme myös vielä viimeisen kerran porttien leveydet ja järjestyksen läpi. Vieläkin löytyi muutama väärin päin ollut porttimerkki. Ei näemmä saisi tikuttaa rataa väsyneenä... 

Samoihin aikoihin, kun olimme saaneet käytyä radan läpi, alkoivat jo ensimmäiset kilpailijat valua paikalle. Aloinkin tämän johdosta laittaa samantien kilpailutoimistoa pystyyn, jotta saisin kirjattua saapuneet kilpailijat tuloslaskentaan. Otin täksi vuodeksi mukaan kannettavan tietokoneen helpottamaan tuloslaskentaa ja kilpalutoimiston ylläpitoa. Taulutietokone, kun tuntui viime vuonna jotenkin liian hankalalta käyttää. 

Saimme aloitettua kilpailun pilvisessä,mutta kuivassa säässä. Lähetin kilpailijat matkaan kahdessa erässä. Ensimmäisessä kello 12:00 startanneesssa ryhmässä lähti liikkeelle C2 ja safariluokka. C1:n vuoro oli kymmenen minuuttia myöhemmin. Halusin jakaa kilpailijat kahteen ryhmään, koska isommilla renkailla varustetut auto etenevät yleensä selkeästi nopeammin ja paremmin. Tällä järejestelyllä yritin estää C1-luokan jäämistä C2:n ja Safarin jalkoihin. Suunnitelma ei tosin toiminut ihan niin kuin ajattelin. Olin tehnyt yhden reitin hitaimmista osioista hieman liian lähelle lähtöviivaa. Isopyöräiset autot eivät olleet vielä selvinneet kunnolla sokkelon läpi siinä vaiheessa, kun päästin C1 autot reitille. Noh sumppu kuitenkin purkautui aikanaan ja letka hajaantui sopivasti radalle. Lähdön jälkeen suurempia jonoja ei enää pahemmin syntynyt ja kaikki löysivät oman paikkansa radalla. Kilpailun tavoitehan ei pohjimmiltaan ollut nopeuskilpailu.

Kilpailu ei kerinnyt kauheasti vanheta, kun ennusteiden lupaama vesisade alkoi. Sade yltyi hetkittäin todella rankaksi ja pohdimmekin isäni kanssa jo hetken kilpailun lyhentämistä kolmesta kierroksesta kahteen. Kilpailijat kuitenkin halusivat sinnikkäästi pitää kiinni kilpailun alkuperäisestä pituudesta. Noh eipä siinä mitään, kun itse pystyin istumaan sateen suojassa... Antaa ihmisten ajaa...

Onneksi sade kuitenkin väistyi ja saimme vietyä kilpailun loppuun kuivassa ja lopulta jopa aurinkoisessa säässä. Sade kylläkin toisaalta toi hieman lisää haastetta ja extremeä kilpailuun...😂 Valitettavasti muutamalla kilpailijalla sade aiheutti ongelmia radion kanssa.

Ensimmäiset kolme kierrosta ajaneet kilpailijat saapuivat maaliin kymmentä yli kahden. Viimeinen kolme kierrosta ajanut kilpailija taasen saapui maaliin 15:31. Ilmeisesti tänä vuona taisin onnistua tekemään riittävän pitkän radan. Kukaan ei ainakaan valittanut liian lyhyestä kilpailusta. 😎 Kierrosmääräkin vaikutti olleen sopiva, kun ajoaikaa ei jäänyt ”ylitse” kuin puolisen tuntia. Kilpailijoiden kokoonnuttua lähtöpaikalle päätimme julkistaa tulokset ja jakaa palkinnot suunniteltua aikaisemmin. Näin saimme kisan pakettiin hieman ennen kello neljää. 

Kilpailun realistisin auto:

Jaakko ”tuubi” Ruutiainen Land Rover Defender 90

EuroRC:n tarjoama kilpailun pääpalkinto eli realistisimman auton palkinto meni Jaakko ”tuubi” Ruutiaisen hienolle scale lantikalle. 

Auton valinta oli lopulta kovin helppo. Autosta löytyy vain niin paljon realismia, että en oikein voinut olla ohittamatta sitä. Kilpailussa oli kyllä monta hienoa laitetta, mutta seuraavat seikat kallistivat kuitenkin vaa’an lopulta kyseiseen autoon. 

Itselle suurimpia valintaan vaikuttaneita juttuja oli muun muassa kovakori, sisusta kuljettajalla ja sopiva määrä realistisia scale-esineitä. Auton realismi ei kuitenkaan jäänyt pelkästään vain korin ulkoisiin seikkoihin. Autossa myös renkaat olivat realistisen kokoiset suhteessa koriin. Pyörän kaarista löytyivät myös sisälokasuojat. Sisälokasuojat ovat mielestäni tälläisissä autoissa todella tärkeä juttu. Valon näkyminen pyörän aukoista ei vain näytä hyvältä omaan silmään. Autossa on myös erillinen jakovaihteisto moottorin jatkeena...kuten oikeissakin maastureissa. 

Hienon ulkonäön lisäksi auto ja kuljettaja pärjäsivät myös oikein mukavasta itse kilpailussa sijoittuen C1 luokan neljänneksi häviten kolmannen sijan vain muutamalla pisteellä. 

Tämä onkin hyvä osoitus siitä, että scale realistisella ja kovakorisella autolla voi pärjätä kilpailuissa ilman scalepiste hyvityksiäkin…lopulta se on kuitenkin kuljettaja joka ajaa sitä autoa… 😉

Yllätys: TRX6:n suoriutuminen reitillä ylimääräisestä akselista ja pituudesta huolimatta. 

Itselle oli jonkkinlainen yllätys kuinka hyvin TRX6:n eteni radalla vaikka osa mutkista ja porteista oli tosi tiukkoja jo ihan kaksiakselisillekkin. YouTube:n perusteella, kun olin siinnä luulossa, että TRX6 tarvitsee ”jalkapallokentän” kääntyäkseen verrattuna kaksiakselisiin autoihin

Auto selvisi kuitenkin pituudestaan ja ylimääräisestä akselista huolimatta reitistä kunnialla läpi. Autolla ajettiin kuitenkin kaikki kolme kierrosta sijoituksen ollessa lopulta Safariluokan kolmen kärjessä.

Loppusanat ja Kiitokset. 

Kiitos vielä kerran osallistujille ja yhteistyökumppaneille (EuroRC & Mad Moose Racin Ry). Oli todella hienoa, että kilpailu saatiin vedettyä läpi kunnialla vaihtelevista sääoloista huolimatta. Olen myös todella kiitollinen, että niin moni saapui paikalle epävarmoista ennusteista huolimatta. Isänikin oli tyytyväinen, kun sai apua radan purkamisessa ja tikkujen pois keräämisessä. 👍 

Olin itse yhdessä vaiheessa jo melkein varma siitä, että kukaan ei tule paikalle sääennusteiden pelottamana. Oli todella hienoa, että kilpailijat eivät olleet sokerista. 👍 Olimme kuitenkin käyttäneet noin viikon verran aikaa kilpailun tekemiseen. Olisi ollut sääli heittää kolmen päivän työ hukkaan. Lopulta kilpailijoita saapui paikalle 31 kappaletta mikä oli melkein kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna. En voi olla kuin kiitollinen tästä.

Pitää myös sanoa, että jokainen täydet kierrokset ajanut voi olla todella tyytyväinen itseensä. Itse en välttämättä olis jaksanut painaa sateen läpi. 

Oli myös hienoa, että ilmeisesti onnistuin tekemään kaikille sopivan haastavan reitin. C1 ja C2 renkaan ero kun ei välttämättä ole iso, mutta tietyissä paikoissa se vaan pysäyttää menon yllättävänkin nopeasti. Olen myös melko tyytyväinen siihen miten sain yhdisteltyä eri maastotyyppejä samalle reitille. Ehkä ensivuodeksi voisin koittaa hyödyntää läheistä avokalliota. En täksi vuodeksi sitä halunnut ottaa mukaan, koska suurin osa muista kilpailuista ajetaan kalliolla. Halusin tehdä vähän erilaisen reitin kuin muissa kisoissa.

Mitä sitten tekisin toisin seuraavalla kerralla. 

No ainakin porttimerkit koittaisin tehdä isommiksi. Olimme jo kasvattaneet porttimerkkejä viime vuoteen nähden, mutta se ei silti vaikuttanut riittävän. Myös huomionauhaa voisi käyttää enemmän. Tosin tuolla en usko, että sillä olisi ollut kauheasti hyötyä. Tietyt ihmiset ei vaan välitä mistään mitään...

Ensi kerralla koitan myös tehdä lähdöstä vähän helpommin ajettavan. Nyt siitä tuli vähän turhan hidas ja sokkeloinen. (Kivien ympärys vain tuntui niin houkuttelevalta ja toisaalta en halunnut vaihtaa lähdön ja maalin paikkaa.)

Lähdön porrastusta mietin myös uusiksi ensi vuodeksi. Haluan saada enemmän väliä iso- ja pienirenkaisten väliin. C2:n yleensä vaan etenee nopeammin kuin C1:n safarilla. (Haluan kuitenkin pitää itse lähdön mahdollisimman yksinkertaisena toteuttaa.)

Mutta nyt päästän teidät kiusauksesta ja laitan kilpailun pakettiin osaltani. Palataan asiaan ensi syksynä. 

Tässä vielä linkki kilpailun ohessa ottamiini kuviin. 

Kiitos ja anteeksi! 😁

Jouni Niemi

JouninRC

Mad Moose Racing Ry

RC Crawlingia @ American Car Show 2022

Päätimme Mad Moose Racing:ssä kokeilla vähän uusia juttuja tämän vuoden American Car Show:ssa. Täysikokoisten autojen lisäksi monella kerholaisella on myös radio-ohjattavia maastureita, joten päätimme lähteä kehittämään ideaa radasta messuille. Radan toteutus varmistui yhteistyökuvion kautta. RC-crawling radan käytännön toteutuksesta vastasi Careeria Porvoo. 

Rata rakennettiin vanhan matkailuvaunun alustalle. Radassa hyödynnettiin myös paljon kierrätysmateriaaleja. Budjetti oli tarkoitus pitää mahdollisimman pienenä, koska emme valitettavasti onnistuneet hankkimaan sponsoreita tähän näyttelyyn. 

Omien autojeni lisäksi radalla vieraili kolme muutakin autoa. Yhteensä messujen aikana rataa käytti kuusi autoa. Enemmänkin kerholaisia olis ajamaan mahtunut.

Kuten ylempänä mainitsin niin käytin messujen aikana kolmea eri crawleria. Eniten ajoin 1/10 Axial SCX10II Jeep XJ RTR:llä (Harmaa). Mukana olivat myös 1/24 Axial SCX24 Jeep JLU RTR (Valkoinen) ja sarjasta aikanaan rakentamani 1/10 Element Enduro Sendero HD:n korilla (Punainen). 

Päädyin lopulta kuitenkin ajelemaan pääasiassa harmaalla Jeep:llä, koska se tuntui soveltuvan parhaiten messuradalle. Myös yleisökin tuntui pitävän oikean auton näköisestä laitteesta. 

Kyllä myös pienempi Axial toimi ihan niin kuin pitikin, mutta auto korkea painopiste ja pieni koko vaikeuttivat ajoa. Ajaminen ei vain ollut jouhevaa. Punainen Element Enduro toimi muuten melko ok messujen radalla, mutta temppuileva servo haittasi ajamista. Pyörät eivät vain millään meinanneet kääntyä kunnolla. Samoin Jeeppiin verrattuna isommat renkaat heikensivät sivuttaiskallistuksien sietoa. 

Perjantai:

Saavuin messuille hieman ennen virallista aukeamisaikaa eli kello kymmentä. Aloitin rataan tutustumisen Harmaalla Jeep:llä. Melkein heti huomasin, ettö toisen etupuskurissa olevan ledivalon sammuneen. Pimenemisen syyksi paljastui katkenneet johdot. Huomasin myös toisen puolen johtojen olevan myöskin melkein poikki, joten päätin irroittaa myös nekin. Johtoja en alkanut kaivelemaan sen enempää irti. Suojasin kyllä johdon päät teipillä oikosulun estämiseksi. Ehdin kyllä hoitaa korjaukset messujen jälkeenkin. Pienen huoltosession jälkeen päästiin taas itse asiaan eli ajamiseen. Päivän ensimmäisenä akkuna käytin lyhyttä 2S 4000 mAh LiPo akkua. Ajoaikaa tuli yllättävänkin paljon. 

Rata osoittautui pienen ajolinjojen etsimisen jälkeen oikein mukavaksi. Tosin muutamaa kohtaa radasta jouduttiin hieman muokkaamaan ajamisen sujuvoittamiseksi. Samoin muutamaan kohtaan jouduttiin tekemään hieman liukkauden torjuntaa liukuesteteipillä. Myös muutama paha reikä täytettiin. Auton onkiminen trailerin syvyyksistä olisi käynyt aikaa vieväksi.  

Haettuani sopivasti tuntumaa rataan niin päätin ajaa Jeep:n varikolle ja ottaa Punaisen Elementin ajoon. Heti ensi kontaktissa rataan huomasin, että Jeep:n verrattuna Elementin suorituskyky oli selkeästi huonompi nousuissa ja sivukallistuksissa. Samoin kääntyvyys oli selkeästi huonompi. Huonoon kallistuksen sietoon oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä syynä Jeep:ä isompi rengastus. Isompi rengas nostaa myös painopistettä ylemmäs. Olen kuitenkin koittanut kompensoida korkeampaa painopistettä asentamalla autoon lisäpainoja akseleihin. Mitä taas ohjattavuuteen tulee niin epäilen vahvasti servon virran saantiin liittyviä ongelmia. Tämä pitää selvittää messujen jälkeen. Koska ajaminen ei tuntunut hyvältä edellä mainittujen syiden takia niin päätin ajaa Elementin varikolle ja kokeilla jotain muuta.

Kaivoinkin seuraavaksi repustani esille valkoisen 1/24 Axial SCX24 Jeep JLU:n. Pikku Jeeppi pärjäsi koostaan huolimatta yllättävänkin hyvin. Tosin auton keveydestä johtuva holtiton tärinä vähän latisti ajofiilistä. Ajoin päivän aikana molemmat 2S 350 mAh LiPo mukanani olleet akut loppuun. 

Päädyin sitten kuluttamaan lopun messujen aukioloajasta harmaan Jeep:n kanssa. Ensimmäisen ajoakun loputtua laitoin seuraavaksi 3S 2200 mAh LiPon kiinni autoon. Yllätyin heti kättelyssä voiman lisääntymisestä verrattuna 2S LiPo:n. Jeep:i loikkasi ihan eri tavalla verrattuna edelliseen akkuun. Tämä meinasikin hieman yllättää muutaman kerran. 

Messupäivän jo lähestyessä loppuaan aloin ihmettelemään, että miksi radalle alkoi ilmestyä pieniä tummia läiskiä. Syy läiskille löytyi, kun tarkastelin Jeep:ä hieman lähemmin. Syyksi nimittäin paljastui toisen takaiskunvaimentimen öljyvuoto. Vuodon huomatessani kaikki öljyt olivat ilmeisesti jo päässeet ulos säiliöistä, sillä kuivattuani vaimentimen ulkopinnat vuoto ei enään jatkunut. 

Kun messupäivän jälkeen kotona avasin iskunvaimentimien säiliön niin se todellakin oli tyhjä. Koitin kyllä etsiä syitä vuodolle, mutta silmämääräisesti en mitään varsinaista syytä sille löytänyt. Ilmeisesti säiliön korkki oli ollut vain löysästi kiinni tai jotain. Öljyn täyttämisen ja uudelleen kokoamisen jälkeen vaimennut vaikutti tiiviiltä. 

Lauantai 

Lauantai meni melko pitkälti samalla kaavalla ajojen suhteen kuin perjantaikin. Rata keräsi mukavasti huomiota. Aina, kun radalla tapahtui jotain niin yleisöä alkoi kerääntymään radan ympärille. Aloitin päivän Jeep:llä, mutta päätin melkein heti kuitenkin Element:ä. Ajattelin tällä tavalla jakavani hieman ajorasitusta useammalle kuin yhdelle autolle. Tämä tosin jäi vain haaveeksi, sillä kytkettyäni virrat autoon päälle sain todeta, että pyörät eivät kääntyneetkään. Ilmeisesti servo oli päättänyt sanoa sopimuksensa lopullisesti irti. En oikein päässyt selville, että oliko servo fyysisesti hajalla vai olivatko ongelma sähköissä. Pitää selvittää rauhassa messujen jälkeen syy servon kukistumiselle.

Otinkin siis Jeep:n taas ajoon. Ajoin autossa kiinni olleen 2S 4000 mAh LiPo:n loppuun. Huomasin akkua vaihtaessa molempien keulan korisokkien hävinneen johonkin. Sokat onneksi löytyivät radalta pienen etsiskelyn jälkeen. Laitoin Jeep:n seuraavaksi kiinni pienen 3S 1300mAh LiPo:n. Eron auton painopisteessä huomasi selkeästi. Ajossa auto tuntui jotenkin paljon tasapainoisemmalta kuin isoilla akuilla. Ajoaika oli myös yllättävän pitkä. 

Onnistuin myös jossain välissä hukkaamaan toisen etupuskurin etäisyyden säätöön käytetyn ruuvitapin. Huomasin asian, kun puskuri alkoi antamaan periksi. Onneksi tappeja löytyi  huoltolaukusta. Ruuveilla, kun tuntuu olevan taipumus löystyä ja pudota…varsinkin, jos tulee käytettyä vinssiä. 3S 1300:n akun jälkeen kerkesin vielä hetken aikaa ajamaan yhden 3S 1000 mAh. Huomasin vasta tavaroita pakkaillessani tarkastaa auton iskunvaimentimet mahdollisten vuotojen varalta. Ilmeisesti olin onnistunut korjaamaan vuodon, sillä kaikki iskunvaimentimet vaikuttivat kuivilta.

Sunnuntai

Messujen päätöspäivä meni vanhalla kaavalla. Tosin tällä kertaa olin jättänyt autoni messukeskukseen, sillä jouduin tulla julkisilla paikalle. RC-Maasturieni lisäksi olin tuonut osastolle myös täysikokoisen maasturinikin. Pikku autot saivatkin siis levätä yön yli lukitussa autossa.

Messujen kuluessa rata tuntui vaikeutuvan hiljalleen. Radan muutamassa nousussa ollut hiekka jauhautui pölyksi ja kulkeutui renkaiden mukana radan koville muovipinnolle. Pöly teki pinnat liukkaiksi ja pakotti muuttamaan osaa ajoreiteistä messujen aikana. Esimerkiksi pitkä mustista putkista tehty nousu muuttui ajamattomaksi paikaksi ensimmäisen päivän loppupuolella. Alas kyllä pääsi, mutta ylös ei ollut toivoakaan pyörien sutomisen takia. 

Huoltojen osalta päivä meni hyvin. Muutamaan kertaan kiristelin puskurin ruuveja, mutta muuten auto pysyi kivasti läjässä. Tosin hieman ennen messujen sulkeutumista Jeep:kattotelineen ledbar päätti lopettaa toimintansa. Tämä tosin ei ole ongelma sillä autoon on tulossa uusi kori, jos ja kun se vain saapuu Kiinasta Suomeen. 

Messujen jälkeen

Kävin Axial:n Jeep:n  alustan läpi näyttelyn jälkeisenä päivänä ja en ainakaan silloin löytänyt löystyneitä ruuveja ihmeellisempää. Koriin on kyllä tullut paljon lisää viiltoja, mutta se ei haittaa, sillä RC-maasturien korit ovat kulutustavaraa. 

Harmaan Jeep:n tarkastuksen jälkeen ei voi kuin ihmetellä, kuinka vahvaa tekoa nykyaikeiset RC-autot on. Vaikka autoa tulikin hypytettyä ja tiputeltua ihan kunnolla niin kaikki pysyi paikallaa eikä mitään isoa tai ajoa haittaavaa hajonnut. 

Eniten ajoista jäi harmittamaan ehkä tuo Elementin servon hajoaminen. Siitä voi tulla ”kallis” juttu. Autossa on kuitenkin sen verta lisäpainoja, että en ihan halvinta servoa haluaisi sinne laittaa. Tämä tosin ei ole auton heikkoutta vaan rakentajan kitsastelua. Olisi rakennusvaiheessa vaan pitänyt valita laadukkaampaa tavaraa autoon. 

Radasta

Rata itsessään oli toimiva vaikkakin osittain melko haastava. Muutamat asiat olisi voinut tehdä ehkä eri tavalla. Pitää kuitenkin muistaa, että radan rakentajilla ei ollut ennestään kokemusta tälläisistä. 

Seuraavaa kertaa silmällä pitäen itse panostaisin enemmän ajoreitin kitkakertoimiin. Pito on vain niin tärkeää,  jos tarvitsee ajaa tarkasti. Samoin yleisön katselukulmiin ja paikkoihin olisi hyvä uhrata pieni hetki suunnitteluvaiheessa. 

Nyt varsinkin pienimpien katsojien oli vaikea nähdä autoja radan keskellä. Ajajien koroke tai muu vastaava olisi hyvä suunnitella niin, että kuljettaja näkee koko ajan autonsa. Nyt kuljettaja joutui useamman kerran menemään yleisön eteen nähdäkseen autonsa kunnolla. 

Ensimmäinen matkailuvaunureissu. Päivä 8: Imatralta Vihtiin

 

Heräsimme reissun viimeiseen päivään hieman normaalia aikaisemmin, sillä vuorossa oli vaunun siivous ja luovutuskuntoon laittaminen. Vaunu piti nimittäin olla Vihdissä siivottuna ja tarkastettuna kello 15:00. 

Ajoimme takaisin Vihtiin reissun ensimmäiseltä päivältä tuttua reittiä, kun matkalla ei sattunut mitään yllättävää niin olimme hyvissä ajoin vuokraamon pihassa. Kerkisimme rauhassa peruutella vaunun paikalleen. Irrotettuamme vaunun autosta tyhjensimme vielä viimeiset sisällä olleet tavaramme ja teimme viimeisen tarkastuskierroksen vaunun ympärillä. Tämän jälkeen ei ollut muuta kuin avainten luovutus ja viimeinen etappi kohti Vantaata. Kotimatka menikin kuin siivillä, kun noin 1000kg ylimääräistä painoa ei ollut enää perässä. 

Lopuksi autosta:

Duster jaksoi ennakoitua paremmin. Tosin jatkossa, jos ajattelen vetäväni joitain isompaakin kuin Poksia niin koitan löytää jonkun hieman tehokkaamman vetoauton. Vaikka rekisteriotteessa lukeekin jarrullisen vetomassan kohdalla 1400 kiloa niin en laittaisi kyllä kauheasti yli tonnista vaunua TCe100:lla ja 5v-manuaalilaatikolla varustetun Dusterin perään. 

Autossa on kyllä ihan potenttiaalia vetoautoksi, mutta moottoriksi kannattaa valita joku muu kuin TCe100.

Moottorin voimavarat riittivät kyllä oikein mukavasti tasaisella maalla ja rajoitusten mukaan ajettaessa, mutta hiemankin jyrkemmissä mäissä moottorin pienet resurssit sekä kapea käyttöalue tulivat nopeasti esille. Toisaalta oikealla vaihteiden käytöllä voimaa kyllä löytyi edes vähän. 

Veden ja öljynlämmöt pysyivät järkevissä lukemissa. 

Auton 5v-manuaalivaihteisto on osittain ehkä turhan pitkäksi välitetty. Olisikin ollut mielenkiintoista kokeilla samaa reissua 6v-vaihteistolla varustetulla autolla. 

 Kun reissua miettii näin jälkikäteen niin hommasta jäi kuitenkin lopulta ihan hyvä fiilis.          

 

Lopuksi vaunusta:

 Vaunu kesti reissun rasitukset ilman ongelmia vaikka hieman heppoiselta aluksi vaikuttikin. Koppi tuli perässä niin kuin vähän vedetyn ja melkein uuden vaunun kuuluukin tulla. Alusta vaikuttikin siis ihan toimivalta. Myös vaunun kapeus oli myös oikein hyvä juttu. (Maksimi leveästä vaunusta ei ole mitään iloa tien päällä.) Samoin vaunu oli muiltakin mitoiltaan kivan sopusuhtainen ja helppo peruuttaa leirintäalueiden vaunupaikoille. 

Vaunun pohjartatkaisu oli myös sopiva kahdelle isolle ja raavaalle miehelle. Vaunun takaosan istuinryhmästä sai myös sopivan pitkän vuoteen yhdelle aikuiselle. Eikä keulankaan parivuoteessa olisi tarvinnut leveyden puolesta nukkua ihan tappi tuntumalla. Vessa oli ehkä vähän turhan ahdas isolle miehelle. Toisaalta eihän itse vaunullakaan niin kauheasti kokoa ollut. Tukijalkojen ruuveja sai välillä myös vähän etsiä.

Lopuksi vuokraamosta:

Evästä.fi:n palvelu oli mutkatonta ja ystävällistä. Vaunu ja vuokrahinta oli sitä mitä sovittiin. Vuokraus ehdot olivat vuokraajalle kohtuulliset verrattuna muutamaan muuhun paikkaan mistä vaunua vuokralle etsin. Edulliseen vuokrahintaan ei tullut mitään yllättäviä lisäkuluja. Vaunussa oli myös varusteltu kaikilla perus varusteilla. Vaunusta löytyi myös jotain puhdistusaineita ja rättejä. Mukana oli myös ruokailuvälineitä ja muuta vastaavaa. Oman asiakaskokemuksen perusteella voin suositella kyseistä yritystä.

 

(HUOM!Valitettavasti kyseinen yritys on lopettanut vaunun vuokraamisen syksyllä 2020.) 

Tämä oli Ensimmäinen matkailuvaunureissuni-blogisarjan viimeinen osa. Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea näitä raapustuksiani. Kirjoitin nämä lähinnä päiväkirjaksi ja kuvakirjan tekemisen pohjaksi. 

T. Jouni Niemi

Ensimmäinen matkailuvaunureissu. Päivä 7: Kuopiosta Imatralle

Kuopiossa edellisenä iltana pidetyn palaverin tuloksena päätimme suunnata viimeiseksi yöksi Imatralle Vuoksen kalastuspuistoon. Alunperin ajatus oli mennä viimeiseksi yöksi Mikkelin Visulahteen, mutta päädyimme kuitenkin pelaamaan varman päälle ja suuntasimme tuttuun kohteeseen. 

Reittimme Imatralle kulki Juvan ja Puumalan kautta. Reissun lyhyimmälle siirtymälle tuli pituutta vain 236km. Vaikka matka olikin melko lyhyt niin haastavuutta löytyi sitäkin enemmän. Nimittäin Juvan ja Puumalan väli pääsi hieman yllättämään. En olisi ihan heti uskonut, että eteläisestä Suomesta löytyy tuollaisia mäkiä. Reitti oli myös osittain melko kapea ja mutkainen kokemattomalle vaunuilijalle. Kolmosvaihdetta joutui käyttämään yllättävänkin pitkiä aikoja. Kaikesta huolimaatta veden ja öljyjen lämmöt pysyivä normaalilla tasolla eikä moottori oireillut muutenkaan suuremmasta kuormituksesta. 

Edellä mainittuihin fiiliksiin saattoi kylläkin hieman vaikuttaa pienen moottorin kapea käyttöalue. Hieman tehokkaampi ja vääntävämpi moottori olisi varmasti ollut ihan erilainen, mutta sillä mennään mitä pellin alta löytyy. Kaikilla ei vain ole mahdollisuutta valita vetoautokseen isolla ja vääntävällä turbodieselillä varustettua yksilöä.

Lyhyen siirtymän takia kerkisimme ajoissa Imatralle. Vaikka söimmekin alueen ravintolassa oikein hyvät ja riittoisat ruuat niin myöhemmin illalla kuitenkin pääsi nälkä yllättämään. Emme kuitenkaan viitsineet lähteä käymään kaupassa, joten kävimme ostamassa kirjolohen rannan kala-altaasta. Hintaa kalalle tuli kyllä enemmän kuin makkara paketille, mutta kyllä kirjolohi aina perus jauhopötkön voittaa. Kuten kuvasta näkyy niin fileet olivat juuri sopivan kokoiset halsteriimme. Tulipahan sillekkin käyttöä edes kerran reissussa. Takuulla tuoreen iltapalan jälkeen vetäydyimme vaunuun nukkumaan. Vuoksen Kalastuspuisto ei pettänyt tälläkään kertaa.  

Huomenna onkin sitten reissun viimeinen päivä. Ohjelmassa on vaunun loppusiivous ja palautus Vihtiin.   

Jatkuu...  

Ensimmäinen matkailuvaunureissu. Päivä 6: Hossasta Kuopioon

Lähdimme Hossasta heti aamulla kohti etelää ja Kuopion Matkailukeskus Rauhalahtea. Tiedossa oli reissun pisin yksittäinen siirtymä. Päivän etapille kertyi pituutta 377 km. Tämä tuntuikin olevan melko lailla maksimi päiväsiirtymä. Aikaa vain tuntui kuluvan yllättävänkin paljon lähes pakollisten vessa ja kahvitaukojen myötä. Saavuimme Kuopion Rauhalahteen myöhään iltapäivällä, joten saatuamme vaunun paikalleen lähdimmekin heti vähän syömään ja nauttimaan kulkurin iltakaljaa alueen ravintolaan. Tämä olikin melkein luksusta verratuna muutamaan edelliseen majapaikkaan. Ravintolasta kotiuduttuamme aloitimme samantien suunnitelemaan seuraavan päivän reittiä ja yöpaikkaa. 

Matkailukeskus Rauhalahti on viiden tähden matkailukeskus, noin 6 km Kuopion keskustasta etelään. Alue sijaitsee Kallaveden rannalla. Rauhalahdessa on majoitusvaihtoehtoja korkeatasoisista, ympärivuotisista lomahuviloista leirintäalueen leirintämökkeihin, vaunu- ja telttapaikkoihin sekä moninaiset ravintola- ja ohjelmapalvelut. Kesällä Leirintäalueella on 266 sähköistettyä ja asfaltoitua caravanpaikkaa, joista 102 on varustettu myös vesiliitännällä. Talvella käytössä on 27 sähköistettyä paikkaa. Syys-toukokuussa majoittuminen vain ennakkovarauksella.

Huomenna jatkamme taas matkaamme. Aamu tulee näyttämään, että mihin suuntaamme reissun viimeiseksi yöksi. 

Jatkuu...

Ensimmäinen matkailuvaunureissu. Päivä 5: Päivä Hossan Kansallispuistossa ja käynti Kuusamon uistimella.

Reissun viides päivä oli vetohommien suhteen välipäivä. Aamupalan jälkeen lähdimme käymään Kuusamossa vähän ostoksilla. Poikkesimme samalla myös Kuusamon Uistimen tehtaanmyymälässä. Kyliltä palattuamme lähdimme käymään majapaikkamme vieressä sijaitsevassa Hossan Kansallispuistossa. 

Majoituimme Hossassa vierailumme ajan Camping Hossan Lumo:ssa. Olimme käynneet viimeksi Hossan retkeilyalueella vaunun kanssa joskus 90-luvulla. Alue ei kauheammin ollut muuttunut sitten viime vierailun. Alue on myös onnistunut säilyttämään mukavasti vanhan hyvän ajan tunnelman.

   

Camping Hossan Lumo sijaitsee kauniilla paikalla Hossanjärven rannalla. Alue on auki ympäri vuoden.

Sähköpaikoja alueelta löytyy 32 kappaletta. Paikat sijaitsevat tasaisessa kangasmaastossa järven rannalla. Alueen huoltorakennuksesta löytyy WC:t, suihkut, ruoanvalmistus- ja ruokailutilat, sekä pyykinpesutilat. Huoltorakennus on avoinna 1.6.-31.10. (sulan maan aikaan). 

Järven rannasta löytyy tietenkin sauna ja grillikatos. Mökkejä alueella on 11 kappaletta. Mökki- ja leirintäaluepalvelujen lisäksi alueella on myös kesäkauppa ja kahvila. Tarjolla on myös välinevuokrauspalvelua. Alueella otetaan myös kaikessa toiminnassa huomioon ympäristö ja kestävän matkailun periaatteet. 

Päivän ensimmäinen kohde oli Kuusamon Uistin Oy:n tehtaanmyymälä. Tehtaanmyymälä on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka jokaiselle kalamiehelle. Myymälässä on myös muutakin ostettavaa kuin vain uistimet ja kalastusvälineet. Kahvion puolelta löytyy perus matkamuistojen lisäksi myös jonkin verran paikallisia käsitöitä. 

Kuusamon Uistin Oy:n tarina lyhyesti.  

Kuusamon Uistin syntyi kahden kaveruksen unelmasta. Paavot Korpua ja Putila olivat jo nuoruudestaan saakka innokkaita kalamiehiä ja hyviä kaveruksia. Harrastuksen ainoana kiusana oli miehille mieluisten uistinmallien puute, joka kuitenkin ratkesi helposti ja ajan tapaan alkamalla valmistaa omat pyyntivieheet itse.

Varsin nopeasti miesten ajatukset ja mallit ottavista vieheistä alkoivat saada tunnettavuutta muidenkin kalamiesten keskuudessa ja niitä alettiin kysyä lähiympäristöstä ja kauempaakin. Uistimet osoittautuivat todella pyytäviksi myös Kuusamon ulkopuolella ja niin Paavot saattoivat lopulta toteuttaa unelmansa ja perustaa oman yrityksen, Kuusamon Uistimen vuonna 1967.

Aluksi Kuusamon Uistin keskittyi valmistamaan muutamaa tunnettua mallia, joita olivat muiden muassa Kitkan Viisas, Lätkä ja Lappi-Loiste. Myöhemmin yritys alkoi valmistamaa monia muita suomalaisten suosikkiuistimia, joista tunnetuimmat lienevät Räsänen ja Professor. Yritys laajentui tasaista tahtia ja samalla kasvoi myös tuotannossa olevien viehemallien määrä. Tänään Kuusamon Uistin valmistaa ja myy yli tuhatta erilaista uistinta ja kalastustarviketta.

Paluumatkalla Kuusamosta poikkesimme paistamaan makkarat ja hieman kalastelemaan Hossan kansallispuistossa. Saimme kuitenkin huomata, että maailmaa ravistellut COVID-19 pandemia oli selkeästi saanut ihmiset innostumaan kotimaan matkailusta. Lähes joka paikassa oli nimittäin autoja ja ihmisiä. Erämaan rauhaa sai lähteä etsimään lähes puiston kauimmaiseen nurkkaan. 

Hossan retkeilyalueen muuttuminen kesällä 2017 maamme 40. kansallispuistoksi on näemmä tuonut mukanaan merkittävästi lisää kävijöitä. Muuttuminen kansallispuistoksi on tuonut mukanaan muutoksia myös alueen kalavesiin. Kansallispuiston vesistöihin, kun ei enää istuteta vesistöjen alkuperäiseen lajistoon kuulumattomia lajeja. Tämän myötä puheet Hossasta kalamiehen paratiisina voikin unohtaa lopullisesti. 

 (Tässä välissä on pakko sanoa, että aikaisemmin Hossan retkeilyalue on merkinnyt itselleni erämaan rauhaa ja hyviä kalavesiä. Tämä mielikuva sai tällä vierailulla kolhuja. Erämaan rauha ja hyvät kalansaaliit jäivät nimittäin vain kaukaiseksi haaveeksi tällä kertaa.) 

Löysimme viimein hieman omaa rauhaa Aittojoen nuotiopaikalta. Tosin makkaraa grillailessamme ohitse pyyhälsi useampi maastopyöräilijä viereistä pyöräreittiä pitkin. En kyllä oikein ole varma, että mitä mieltä olen maastopyöräilijöistä kansallispuistossa.

Makkarat syötyämme päätimme käydä vielä vähän heittelemässä uistinta. Saaliin jäätyä olemattomaksi pakkasimme tavaramme ja lähdimme takaisin kohti matkailuvaunua. 

Hossan Kansallispuistosta jäi jotenkin kaksijakoiset tunnelmat. Paikka on edelleenkin yhtä hieno kuin ennenkin, mutta ihmisiä ainakin kesällä tuntui olevan yksinkertaisesti liikaa.

Huomenna sitten alkaakin jo kotimatka. Tarkoituksena huomenna on päästä mahdollisiman pitkälle etelään niin viimeisistä siirtymistä ei tulisi liian pitkiä. 

Jatkuu.... 

Ensimmäinen matkailuvaunureissu. Päivä 4: Lieksa - Raatteen portti - Hossa

Aamulla lähdimme Timitraniemestä kohti Suomussalmen Hossaa. Matkalla pysähdyimme Jyrkänkosken muistomerkillä ja Raatteen portin museoalueella. Raatteesta ajoimme Hossaan hieman lyhyempää reittiä Suomussalmen kirkonkylän kautta. Pituutta reitille kertyi 309km.

  

Päivän reitti osoittautui mäkisemmäksi, kuin muistimme. Raatteen portin ja Hossan välillä pääsi käyttämään kolmostakin muutamaan otteeseen. Myös kulutuksesta (11,4l/100km) huomasi hyvin, että se pellin alla juokseva orava joutui oikeasti tekemäänkin jotain juoksupyörässään.

Laitoin matkan ajaksi kiinni OBD pulikan, jotta pystyin seurailemaan vähän paremmin mitä konehuoneessa tapahtuu. 

Datan perusteella pystyi helposti huomaamaan, että jyrkemmissäkin mäissä veden lämmöt pysyivät mukavasti alle 90 asteessa. Öljynkin lämmöt pysyivät koko ajan alle 100 asteessa. Tasaisella lämpö pysyi 95 asteen tiennoilla. Muutaman kovemman kiihdytyksen yhteydessä lämmöt käväisivät hetkellisesti hieman yli 100 asteessa. 

Eli johtopäätöksenä voi sanoa, että vaikka moottori joutuikin tekemään enemmän töitä niin veden tai öljyjen lämmöt eivät kohonneet merkittävästi.

Jyrkänkosken muistomerkki

Pidimme päivän ensimmäisen tauon hieman ennen Kuhmoa, kun päätimme pysähtyä matkan varrelle sattuneelle Jyrkänkosken muistomerkkille. 

Muistomerkki sijaitsee noin 9 km Kuhmon keskustasta etelään. Se on pystytetty neuvostojoukkojen pohjoisen etenemisrajan kohdalle. Talvisodassa Raatteentien kautta maahamme tunkeutuneiden neuvostojoukkojen eteneminen nimittäin pysähtyi Jyrkänkoskelle 7.12.1939.

Muistomerkkinä toimivan kivisen panssariesteen suunnitteli opettaja Yrjö Vuorio. Kuparilaatassa on teksti ”Tähän päättyi vihollisen eteneminen 7.12.1939”. 

Alueella on entisöityjä panssariesteitä, ampumahautoja ja muita puolustusaseman rakenteita sekä opastetetaulu. Muistomerkki on pystytetty 7.8.1960.

Raatteen Portin-museo

Kuhmossa pidetyn lounastauon jälkeen otimme suunnaksi Raatteentien ja Talvisodan ratkaisutaistelua esittelevän Raatteen Portin-museon

Raatteentien taistelu käytiin Talvisodassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkuvuodesta 1940 osana Suomussalmen taistelua.

Neuvostoliiton 163. divisioona oli vallannut 7. joulukuuta Suomussalmen kirkonkylän ja 44. divisioona oli tulossa sen avuksi. Seuranneessa taistelussa eversti Hjalmar Siilasvuon johtama 9. divisioona tuhosi Suomussalmelle johtavalla Raatteen tiellä 44. divisioonan eli niin sanotun Sinisen divisioonan.

Neuvostojoukkojen tavoitteena oli katkaista Suomi keskeltä. Tällöin pohjoisen taistelut olisivat ratkenneet helposti ja joukot olisivat voineet keskittyä Etelä-Suomen valtaamiseen. Suomi olisi menettänyt myös maarajan Ruotsiin ja Norjaan.

Raatteen Portti on ympäristöineen 17 hehtaarin museoalue. Museon lisäksi alueella on myös runsaasti sotamuistomerkkejä, kunnostettuja luontopolkuja ja kolme nuotiopaikkaa. Raatteentien taistelupaikoilla on entisöityjä venäläisten ja suomalaisten majoitteita. Polkujen varresta löytyvät hyvät opastetaulut, mitkä kertovat alueen tapahtumista. 

Raatteen Portin museoalue on upea kokonaisuus historiallisesta Ratteentien taistelusta. Museo kertoo talvisodan tapahtumista ja siitä mitä Raatteessa tapahtui talvisotavuosina 1939-40. Raatteen Porttin museoalue on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka sotahistoriasta kiinnostuneille.

Talvisodan Monumentti

Talvisodan Monumentti on kenttä, johon on aseteltu kivi jokaiselle Suomussalmen taisteluissa 1939-40 kaatuneelle sotilaalle kansallisuudesta riippumatta. Kenttää kiertää tykistön runtelema metsä. Keskellä kenttää kohoaa itse muistomerkki. 

Tavoitteena on visuaalisin keinoin saada ihmiset ymmärtämään, miten sota kylvää ympärilleen tuhoa ja hätää. Muistomerkki on kunnianosoitus kaikille talvisodan veteraaneille. 

Suomussalmella kaatui noin 900 suomalaista sotilasta. Puna-armeijan kaatuneitten tarkkaa määrää ei pysty kukaan laskemaan. Talvisodan jälkeen Suomi arvioi määräksi noin 24 000, mutta arviot ovat vuosien myötä vaihdelleet hyvinkin paljon. 

Puna-armeija ylitti Suomussalmen rajan kahden divisioonan voimin (163. ja 44.) ja talvisodan aikaisen neuvostodivisioonan vahvuus oli noin 17 500 miestä. 44.divisioona tuhoutuivat Raatteen tielle lähes kokonaan.

Talvisodan monumentin keskellä on muistomerkki “Avara syli “, jossa on 105 vaskikelloa. Siis yksi jokaista talvisodan päivää kohti. Kellot soivat tuulen osuessa niihin. Talvisodan monumentti on kolmen hehtaarin alueella ja siihen kuuluu noin 17 000 isoa kivenlohkaretta. 

Ulkona olevat tykit, panssarivaunut ja muu sotamateriaali ovat talvisodan ajalta. Ulkoalueilla ja museossa järjetetään vuosittain useita talvisodan historiaan liittyviä tapahtumia.

Museolla vierailun jälkeen lähdimme siirtymään kohti Hossaa ja matkan pohjoisinta yöpaikkaa. Ajoimme Hossaan Suomussalmen vanhan kirkonkylän kautta lyhentääksemme matkaa. Huomenna lähdemme viettämään päivää Hossan Kansallispuistossa ja piipahdamme Kuusamossa tuliais ostoksilla.

Jatkuu...